Elektroterapian käyttökohteet

Elektroterapiaa voidaan käyttää kivunhoitoon vaikeissakin kroonistuneissa kiputiloissa, kuten kolmmoishermosärky, vyöruusu ja CRPS. Sähköhoitojen teho kivunhoidossa perustuu kivun porttikontrolliteoriaan sekä kehon endorfiinihormonien erittymisen tehostumiseen.

Toinen yleinen hoitokohde on jänteiden ja lihasten tulehdustilojen hoito, jossa elektroterapia on nopea ja tehokas hoitomuoto. Valitsemalla oikea virtamuoto, saadaan tulehdusta poistettua ja tulehduksen mukana tulevaa turvotusta ja nesteen kerääntymistä kudokseen vähennettyä. Nopeimmillaan saatetaan vaivasta päästä eroon jo muutamien hoitokertojen jälkeen, mutta kuntoutuminen on kuitenkin aina yksilöllistä. Pitkittyneissä vaivoissa hoidon ottaminen peräkkäisinä päivinä on oleellista.

Lisäksi elektroterapiaa voidaan käyttää lihasten sähköiseen stimulointiin erilaisten neurologisten sairauksien kuntoutuksessa, merkittävimmin aivohalvauskuntoutujilla sekä kasvohalvausten jälkitilojen hoidossa, mutta myös perifeeristen hermohalvausten kuntoutuksessa. Sähköstimulaatiolla on mahdollista ärsyttää halvauksessa eniten kärsineitä hermoja, joiden aktivoiminen muutoin saattaa olla hyvin hankalaa. Ärsyttämällä hermolihasjärjestelmää ulkoisilla sähköimpulsseilla paranee sen kyky aktivoitua kehon omista sisäisistä hermoimpulsseista.